Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista, mielenkiinnosta ja myötäelämisestä.
Tänään on ollut parempi päivä kuin eilen, eilen itkin melkeen koko päivän, tänään en vielä kertaakaan. Jotenkaan jaksanut enää tätä niin paljon murehtia kuin eilen. Maanantaina se sitten kuitenkin pitäis selvitä onko tässä käynyt huonosti. Mulla on nyt vapaa viikonloppu ja ohjelmassa on (olis syytä olla) hoitotyön kokeeseen lukemista. Tentti on tiistaina. Joten pysyy ajatukset muualla.
Kävin myös vanhemmilla syömässä mahani niin täyteen että vois kuvitella raskauden olevan vähän pidemmälläkin. Isovanhemmat oli siellä kans ja must tuntuu et mummi vilkuili mun jättimasua (josta ei tiedä mitään) joka kylläkin on paisunut ihan tästä syömisestä. Syön näköjään suruun ja murheeseen? Onneks en liho kovin helposti. Muuten olisin jo satakiloinen.
Oireista en osaa sanoa nyt oikeen mitään. Mulla on tullu nyt niin tavaksi syödä hyvä aamupala heti kun herään, ja syömällä mä oon sen pahoinvoinnin muutenkin saanu pidettyä poissa. En viitti lähteä kokeilemaan mitä käy jos en syö, tuntuu vaan aamulla siltä että nyt täytyy saada ruokaa naamariin muuten tulee paha olo. Mut kuinka paha olo? Onko se vähemmän paha kuin viikko sitten? Menee jo niin ylianalysoinniks. Samoin kuin rintojen tunnustelu että onko ne nyt kipeet vai ei. On ne, mutta onko yhtä kipeet kuin aikasemmin? Tällasta tää sitte on jos antaa mennä yli, parempi yrittää olla stressaamatta ja odottaa nyt vaan sitä maanantaita.
Tässä meidän Lola-koira joka asustaa vanhemmillani. Se ei enää käy meillä kylässä ja nään sitä muutenkin vähemmin Bellan takia. Ne on molemmat narttuja ja Lola pelkää isoja koiria niin näen sitten häntä kun käyn vanhempien tykönä ilman Bellaa.
Tuossa hän päivystää ikkunalla mukavasti jos ohi kulkisi joku ketä sais vähän haukkua :) Hän on kyllä niin ihana <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti