Uusi blogi!

tervetuloa lukemaan mun uutta blogia (karoliinan oma blogi!) ja sieltä mun kuulumisia.
Kiva kun joku vielä on jaksanut mua muistaa :) Voin ihan hyvin vaikka tätä blogia en pysty vielä itse lukemaan (sen takia kestänyt kauan että olen päässyt tänne takaisin).

ja hei Vilkas, mikäli olet vielä täällä, sinun blogia olisi kiva päästä taas lukemaan!

Täällä ollaan vielä...

Paskat fiilikset on saapuneet.
En niinkään osaa surra, kun ultraäänestä selvisi että oli tod näk tuulimuna, eli ei siellä onneksi ketään kuollut. Sinänsä tekee tästä helpompaa. Nyt on muuten vaan alkanut masentamaan ja elämänhalu kokonaan hukassa. Tekis mieli ajaa kallioleikkaukseen vaikka periaatteessa kaikki pitäis olla ihan hyvin. Tällästähän nyt tapahtuu kokoajan, jokatoiselle naiselle suurinpiirtein kun lääkäreitä kuuntelee. Ne ei tajua, et ei tällasta oo tapahtunu ennen mulle.
Kohdun lääkkeellinen tyhjennys oli kamala, pahimmat kivut kesti onneksi vain alle tunnin, mutta sekin riitti. Mitään vertailukohtaa mulla ei ole omasta elämästä sille kivulle, vaikka kaikki buranat ja paratabsit olin ottanut. Ja se määrä verta ja muuta tavaraa mitä sieltä tuli, huhhuh. Vuoteen omana olin koko päivän, suoli tyhjeni siinä samalla joten olotila oli välillä aika heikko.
Nyt olen ekaa päivää taas töissä, sekuntiakaan en nukkunut viime yönä. Aamulla nukuin tunnin. Olen niin säälittävä, etten pysty nukkumaan ilman nukahtamislääkettä kun K on yövuorossa, mulla on aina ollut nukahtamisvaikeuksia mut pystyn nukkumaan K:n vieressä ensimmäistä kertaa elämässä niinkuin normaali ihminen. Ja kun hän on pois, niin olen pulassa. Vielä kaksi yötä näin, saa nähdä nukunko silmäystäkään ensi yönä. Mulle ei oo ennen K:ta ollut mitenkään ihmeellistä valvoa 3 yötä putkeen kun ei vaan kertakaikkiaan nukuta. Mut yhtä kamalaa se on aina, vituttaa pyöriä sängyssä 10 tuntia ilman tietoakaan unesta. Varsinkin nyt, kun olen muutenkin ihan paskana ja sekaisin!! Ei olis hunompaan saumaan nää yövuorot voineet tulla.

Asiasta kuudenteen, pitäisi vaihtaa blogin nimi ja muokata vähän ulkoasuakin: kuvausta, värejä ja toi haikara pois tuolta. Blogia en ajatellu vielä lopettaa, ehkä tää muuntuu joksikin treeniblogiksi ajan kanssa tai jotain.
Treenistä puheenollen, jos olen siinä kunnossa maanantaina niin menen varmaan salille taas ja aloitan treenaamaan voimia takaisin. Sain kannustusta, kun K jostain nettilaskurista luetteli että mun ennätykset sijoittuu "edistynyt" sektorille (omaan painoon nähden), ainoastaan penkkipunnerrus oli siinä keskitaso-edistynyt välillä. Joten eikun nostamaan taas rautaa, näin puolentoista kuukauden tauon jälkeen tulee olemaan kova homma saada voimat takaisin. Mut ehkä toi voimailu saa mut taas henkisestikin voimaan paremmin ja ehkä jopa haluamaan taas elää.

Niin siinä sitte kävi

että keskenmeno siellä on. Kyllä mun "äidinvaisto" oli oikeessa ku tiesin raskauden alussa että nyt olen raskaana jo ennen testiä, ja nyt tiesin että on mennyt kesken.

Olen itkenyt tätä niin paljon jo etukäteen että en ole jaksanut tänään itkeä kuin autossa matkalla ultrasta kotiin. Jokin defenssi ilmeisesti päällä, nyt ei edes itketä enää. Ollaan oltu koko päivä liikkeellä jotta ei tarvitse ajatella mitään. Katomassa uusia keittiön kaappeja, ostamassa mulle uus puhelin ja äsken olin vielä koiran kanssa juoksemassa (jotain hyvää tässäkin päivässä, 5-6km taittui suht vaivatta 36min sisään vaikka viimeks juossu varmaan 1,5 - 2 vuotta sitten..)
Eli sitä odotellessa, että suru tulee jostain kulman takaa :( Kyllä tietty nytki suren, mutta jotain hysteeristä itkukohtausta odottelen koska pakkohan sen on tulla. Ehkä mun psyyke ei vaan pysty käsittelemään sitä just nyt.

Huomenna naistentautien polille tarkempiin tutkimuksiin jotta nähdään miten tästä edetään. Perjantaihin mulla on saikkua, mut jos siellä päädytään johonki muuhun kuin pelkkään seurantaan, niin saan varmaan vielä ainakin viikonlopun. Eihän se pulssilääkäri tajunnut, et mä olen vuorotyöläinen enkä mä huomannut myöskään sanoo.
En tiedä mitä toivoisin, lääkkeellistä vai kaavintaa. Oon ymmärtänyt että noi lääkkeet tuottaa aika ikävää pahoinvointia yms? Toisaalta ajatus kaavinnastakin pelottaa mut se sentään kai tapahtuu nukutuksessa. Sinänsä se vois olla helpoin..?
Kauhea jotenki kirjoittaa tällasesta, kun vielä hetki sitten siellä masussa oli mun oma lapsi ja nyt jotakin, mikä pitäis saada ulos :( En mä todellakaan suhtaudu tähän näin kliinisesti miltä tää kuulostaa. En vaan pysty käsittelemään tätä asiaa vielä :'(

Tunnelmat on sekavat

enkä oikeen tiedä mitä pitäisi ajatella.
Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista, mielenkiinnosta ja myötäelämisestä. 

Tänään on ollut parempi päivä kuin eilen, eilen itkin melkeen koko päivän, tänään en vielä kertaakaan. Jotenkaan jaksanut enää tätä niin paljon murehtia kuin eilen. Maanantaina se sitten kuitenkin pitäis selvitä onko tässä käynyt huonosti. Mulla on nyt vapaa viikonloppu ja ohjelmassa on (olis syytä olla) hoitotyön kokeeseen lukemista. Tentti on tiistaina. Joten pysyy ajatukset muualla. 
Kävin myös vanhemmilla syömässä mahani niin täyteen että vois kuvitella raskauden olevan vähän pidemmälläkin. Isovanhemmat oli siellä kans ja must tuntuu et mummi vilkuili mun jättimasua (josta ei tiedä mitään) joka kylläkin on paisunut ihan tästä syömisestä. Syön näköjään suruun ja murheeseen? Onneks en liho kovin helposti. Muuten olisin jo satakiloinen.


Oireista en osaa sanoa nyt oikeen mitään. Mulla on tullu nyt niin tavaksi syödä hyvä aamupala heti kun herään, ja syömällä mä oon sen pahoinvoinnin muutenkin saanu pidettyä poissa. En viitti lähteä kokeilemaan mitä käy jos en syö, tuntuu vaan aamulla siltä että nyt täytyy saada ruokaa naamariin muuten tulee paha olo. Mut kuinka paha olo? Onko se vähemmän paha kuin viikko sitten? Menee jo niin ylianalysoinniks. Samoin kuin rintojen tunnustelu että onko ne nyt kipeet vai ei. On ne, mutta onko yhtä kipeet kuin aikasemmin? Tällasta tää sitte on jos antaa mennä yli, parempi yrittää olla stressaamatta ja odottaa nyt vaan sitä maanantaita.


Tässä meidän Lola-koira joka asustaa vanhemmillani. Se ei enää käy meillä kylässä ja nään sitä muutenkin vähemmin Bellan takia. Ne on molemmat narttuja ja Lola pelkää isoja koiria niin näen sitten häntä kun käyn vanhempien tykönä ilman Bellaa.

  Tuossa hän päivystää ikkunalla mukavasti jos ohi kulkisi joku ketä sais vähän haukkua :) Hän on kyllä niin ihana <3

:(

Kyllä tää nyt mun mielestä alkaa olla tässä...Mun raskausoireetki tuntuu loppuvan, rintojen arkuus ja paha olo... Miten mä selviän tästä?
Voin vaan kuvitella kuin kova isku tää olis sellaselle, joka on yrittänyt lasta jo pitkään. Me ei edes yritetty, ja silti tää tuntuu kamalalta.
En tiedä kuvittelenko oireettomuuden, kun tietty jotain on jäljellä. Mut mun mielestä alkaa hiipuu pikkuhiljaa...

Huonoja uutisia...

Tuolla neuvolassa oli joku vanha paska ultrauslaite, jolla ihan ensimmäitteks ultrattiin vatsanpeitteiden läpi ja todettiin, että kohdussa ei näy sitte yhtäänmitään. Täti tähysti joka suunnalta ja totesi vain että ei täällä näy kyllä mitään, koska sä olet tehnyt raskaustestin?
No kyllä hän sit totesi että ei siellä välttämättä vaan näy vielä mitään jos kohtu on jotenkin kallistunut taaksepäin, sillon tolla laitteella ei näe. Semmosta alatieultraa tuolla neuvolassa ei ole. Tehtiin pissatesti joka näytti kyllä vahvasti positiivista, mut sehän voi näyttää positiivista vielä monta viikkoa keskenmenon jälkeen.

Neuvolatäti piti kyllä siihen perään sen 1½tunnin luennon mitä ekalla neuvolakäynnillä nyt yleensäkin, antoi neuvolakortin ja kaikki mut mä ainakin ajattelin kokoajan että turhaan tässä istutaan.
Se on ollut tuulimuna tai muuten vaan keskenmeno :(

Varattiin kuitenkin pulssista maanantaiksi kunnollinen ultra, saa nähdä pidänkö sen ajan vai perunko. Sit ainaki tulis varmuus että jos sielläkään ei mitään näy niin ei siellä sitten varmaan mitään olekkaan.

Oireista, että pahoinvointi on valitettavasti mun mielestä helpottunut, olin ajatellut että olen oppinut vaan syömään tarpeeksi niin että se pysyy poissa mut ehkäpä kyse olikin nyt sit tästä. Rinnat on vielä arat niinkuin ennenkin.

Surullista tämä! En jaksa ajatellakkaan, että alettais nyt oikeen lasta yrittämään ja pitäis kokea tää kaikki vielä uudelleen, toivo ja sen menetys ja pettymys. Ehkä menemme eteenpäin niinkuin ennenkin, että tulee jos on tullakseen, mut rankkaa se tulee olemaan jos myöhemmin huomaa olevansa uudelleen raskaana ja saa taas jännittää ja pelätä.

Joten sen kannalta blogin tulevaisuus on kans vaakalaudalla, jatkanko tätä vielä maanantain jälkeen. Tämän oli tarkoitus olla kuitenkin masublogi ja jos masua ei nyt olekkaan täytyypä varmaan ainakin keksiä uusi nimi.

Jos joku sattuu tätä lukemaan kenellä olis samanlaista kokemusta niin olis kiva kuulla...

Edelliseen tekstiin lisäten...

...että lenkkeilen mä sentään koiran kanssa tunnin lenkin päivittäin :) Muuten kyllä kuolisin, jos siitäkin tarvis luopuu :)

Huomenna neuvola!! Klo 8:15 jo, K on tänään piknik risteilyllä että mahtaa häntä väsyttää sitte ku neuvolassa istutaan aamutuimaan :) Jännittää kyllä ensimmäinen käynti, vaik en tiedä mitä jännitän kun ei siellä ultrata edes :D